Viimeinen päivä Soulissa (17. kesäkuuta)

Viimeinen päivä Soulissa oli tarkkaan suunniteltu ranskalaisin viivoin, sillä oli muutama asia jotka halusimme vielä hoitaa ja kokea. Olo oli aamusta asti jotenkin haikea. Kyllähän sen varmasti aiemmista merkinnöistäkin huomaa, että mahdottoman mukavaa on ollut, eikä lievästä koti-ikävästä (no hyvä on; kissaa on ikävä, ei niinkään kotia) huolimatta vielä oikein tekisi mieli jättää tätä mahtavaa kaupunkia taakse.

Liikkeelle oli kuitenkin haikeudesta huolimatta lähdettävä, jos meinasi vielä saada jotain aikaan. Lienee sanomattakin selvää, että aamupalaa emme toistamiseen enää hostellilla nauttineet vaan siirryimme suoraan etsimään korealaista sushi (Gimbap) paikkaa, joka oli yksi näistä asioista listalla, jonka halusimme vielä kokea. Päättäväisin mielin kartta ja Lonely Planet-kirja kädessä suuntasimme kohti Hammering Man patsasta, jonka lähistöllä kirjan mukaan olisi yksi parhaista gimbap-mestoista.

Suorastaan hypähdellen ja lallatellen tallustelimme katuja ja olimme koko ajan varmoja, että "no seuraavan nurkan takana se on varmasti!". Jossain vaiheessa kuitenkin lallattelu alkoi muuttua hiljaiseksi mutinaksi ja hypähtely vaihtui laahustamiseksi. "Näytäs nyt vielä sitä karttaa!" kuului moneen otteeseen ja päädyimme pian pyytämään apua ohikulkijoilta. Ystävälliset korealaiset yrittivät kulmat kurtussa tihrustaa karttaa ja yllättävän hyvällä englanninkielellä totesimme heidän kanssaan yhteistuumin, että lähellä ollaan. Vielä hetken aikaa edestakaisin samoja katuja tallusteltuamme alkoi Martsan käytös muuttua sen verran uhkaavaksi lähestyvän nälkäkuoleman vuoksi (no sille se tuntui!!!) , että Kartsa pakkasi päättäväisesti Lonely Planetin reppuun, totesi ettei tätä paikkaa todennäköisesti vain enää ole olemassakaan ja suuntasi yhdelle sivukujalle etsimään jotain muuta ruokapaikkaa. Kaikkien onneksi toinen sushipaikka löytyi nopeasti ja Kartsa suurinpiirtein survoi jo lähes ympäristölleen vaarallisen Martsan ovesta sisälle.

Tämä ruokailu olikin sitten koko reissumme aikana tähän astisista kallein. Tilasimme listalta Special Sushi-nimiset annokset ja hintaa tuli 30 000 wonia per pää (eli n. 18e). Ruoka oli kyllä niin maittavaa ja palvelu jälleen kerran niin ystävällistä, että mielellään siitä maksoikin vähän enemmän. Siinä syödessä oli myös mukava huomata, että molemmilla alkoi tuo "puikottaminen" sujua jo kuin vanhoilta tekijöiltä (Kartsallahan toki oli tästä kokemusta jo Kiinasta). Ehkä kaapissa pölyttyvät syömäpuikot pääsevät vihdoin ihan käyttöön kotiin palatessa!

Kun vatsat oli taas täytetty ja Känkkäränkkä kesytetty oli aika siirtyä Insa-dongiin ostelemaan viimeiset tuliaiset. Saattaa vaikuttaa siltä, että raahasimme ihan järkyttäviä määriä krääsää ihmisille, kun nuo tuliaiset on mainittu niin moneen otteeseen, mutta asianlaita ei ole näin. Olimme vaan tavallista kriittisempiä sen suhteen mitä sieltä toisimme, koska tilaa oli rinkoissa sen verran vähän, joten etsiskelimme tuliaisia useampana päivänä.

Onnistuimme muuten olemaan taas oikeassa paikassa oikeaan aikaan, sillä eräällä Insa-dongin aukiolla oli parahiksi menossa esitys perinteisestä korealaisesta hääseremoniasta. Upealtahan se näytti vaikka jokseenkin vaivalloiselta, jos vertaa siihen perinteiseen suomalaiseen tapaan viettää häitä, jossa ensin käydään papin luona kirkossa sanomassa vaan aamenet ja sitten siirrytään juhlapaikalle ja juodaan takapuolet olalle ja ripsarit takaraivolle. No vitsi vitsinä. ;)


Seremonian katselemisen jälkeen oli oltava extra-tehokas ja etsiä ne loput kotiinviemiset. Äidilleen tuliaispeiliä ostamaan mennyt Kartsa saikin rahoilleen kunnolla vastinetta, kun kojussa myyjänä toiminut nainen selkeästi ihastui tähän kalvakkaan suomalaismieheen "You very white" ja antoi sen kunniaksi tonnin (woneina) alennusta.
Löydettyämme kaikki mitä tarvitsimme nappasimme vielä katukojusta mukaan ihanasti viilentävän ja todella maukkaan rypälejää-juoman. Myös tämä menee kotona kokeiltavien ruokien ja juomien listalle! Ei muutakun tummia rypäleitä ja jäätä tehosekoittimeen ja avot: varmasti maistuvaa ja SOKERITONTA namijuomaa.

Herkuttelu ei suinkaan loppunut vielä tähän. Palasimme nimittäin vielä Doota-ostoskeskukselle syömään crepesit. Nämä letuntapaiset herkut kun jäivät kalvamaan Martsan mieltä edellisellä Doota reissulla ja parka näki uniakin noista muovisista lettumalleista, joita oli aseteltu kauniisti riviin vitriiniin ja joista sitten sai valita oman unelma crepesinsä. Ja pettyä ei tarvinnut. Ihan tässä taas vesi herahtaa kielelle pelkästä muistelemisesta. Nom Nom NOM.


Lettujen maistelun jälkeen oli kuitenkin aika palata hostellille. Viimeinen piippaus metrokortilla palautti haikeuden mieliin. Mutta eipä auta itku markkinoilla tässäkään maassa. Kamat piti sulloa takaisin rinkkoihin ja untakin saatava kaaliin ennen seuraavan aamun klo 5 herätystä... pakkaamisen ohella ehdimme vielä kirjoittaa pätkiä blogiin ja pelata muutaman erän carcassonnea.

Seuraava päivä onkin taas aivan uusi tarina.