Everland (to 16.6.2011)

Aamusella päätettiin, että täytyyhän tuota hostellin tarjoamaa aamupalaa käydä edes kerran kokeilemassa, kun kerta hintaan sisältyy... ja ainoaksi kerraksi se sitten kyllä jäikin. Tarjolla oli teetä ja kahvia, mutta varsinaista pureskeltavaa oli saatavilla lievästi sanoen suppeasti. "Maailmanmatkaaja-Kartsan loputon" triviatietopankki vertasi tätä jenkkilässä tavattuun continental breakfastiin. Hostellin käsitys aamupalasta kun oli paahtoleipä hillolla. Meidän onneksemme tapasimme kuitenkin aamupalapöydässä ruotsalaisnaisen (mistä näitä ruotsalaisia riittää?!), joka oli matkalla 18 vuotiaan poikansa kanssa. Jaa miksikö onneksemme? No siksi, että tämä täti sattui kuulumaan niihin ihmisiin, jotka eivät matkalle lähde ilman omia eväitä. Hän sitten ystävällisesti tarjosi meille ruisleipiään ja Kallen mätitahnaa, joista jälkimmäisen kelpuutimmekin kernaasti hostellin tarjoamien paahtoleipien päälle mielummin kuin tarjolla olleen ylimakean hillon.

Aamupalan jälkeen oli kauan odotetun ohjelmanumeron vuoro: Martsa ja Kartsa ottivat suuntiman kohti Etelä-Korean Everland-huvipuistoa (ikäänkuin Koreanversio Disneylandista)! Aluksi olimme ajatelleet osallistua järjestetylle retkelle kyseiseen puistoon, mutta hostellin aulajäbä vihjaisi meille, että paikalle on todella helppo löytää itsekin ja säästää samalla tuntuvasti hilloa... eikä muuten ollut väärässä. Ensin matkustimme metrolla Gangnamiin, josta löytyi bussipysäkki mistä innokkaat Everlandiin menijät noukittiin kyytiin ja toimitettiin karjalauman lailla perille.

Heti alussa saimme huomata valinneemme erinomaisen päivän vierailullemme; paikka oli lähes tyhjillään, eikä siis juuri mihinkään tarvinnut jonottaa pitkiä aikoja. Kelikin oli mitä mainion (taas se sama ~30°C ja aurinkoista). Paikka oli Kartsan mukaan aikalailla Disneylandin oloinen (Martsan vaikea mennä sanomaan, kun ei ole kyseistä paikkaa koskaan nähnyt), vaikkakin tutut hahmot loistivat poissaolollaan. Iloinen rallattelumusiikki kaikui joka puolella: "In Everland everyday is a holiday". Mikin ja Minnin korvasivat niin ikään pallokorvaiset, mutta enemmän pastellin sävyiset Laila ja Laciun.

Portista sisään päästyämme ja hetken aikaa ihmeteltyämme otimme tuolihissikyydin alas eläintarhaan, jossa Martsa oli useampaan otteeseen tukehtumaisillaan kaikkeen söpöyteen. Oli jääkarhuja, tiikereitä, leijonia, pieniä koiria, apinoita, pingviinejä ja hylkeitä. Pahaa mieltä kyllä aiheuttivat niin jääkarhujen ja pingviinien pienet aitaukset (mietitytti myös, oliko uimavesi edes kylmää...), pienten koirien kanssa samaan aitaukseen laitetut haisunäädät, jotka olivat selkeästi peloissaan, sekä emoistaan erotetut eläinvauvat. Eläinvauvojen kohtalo ei kyllä selvinnyt koreankielisen tekstin vuoksi... saattoihan olla, että vauvat olivat emojensa hylkäämiä ja siksi eristettyinä. Toivotaan niin. Onneksi eläimistä näytettiin pitävän muuten hyvää huolta (ja pitivät myös toisistaan nähtävästi huolta, ks. kuva).

Erityisen paljon Martsan mieltä kyllä jäi kalvamaan orankiemo poikasineen... Martsan lähestyessä näiden kahden "pesäkolon" ikkunaa, otti emo poikasensa syliin, tallusti aivan ikkunaan kiinni ja selkeästi otti kontaktin tähän erittäin eläinrakkaaseen naisihmiseen. Pitkään siinä "tytöt" tuijottelivat toisiaan silmiin, toinen vapaa menemään mihin vaan, toinen vangittuna lasikoppiin. Eipä ole ihme, että näitä ihmisapinoiksi kutsutaan, sillä ainakin tuon eläimen silmistä paistoi sellainen inhimillisyys, että tuntui kuin olisi toisen ihmisen sinne jättänyt pulaan. Kartsan täytyikin lähes raahata Martsa pois tuon ikkunan ääreltä ja ihan hyvä niin. Mieli piristyi nimittäin huomattavasti 30 grammaisten hiirten kokoisten miniapinoiden touhuja seuratessa; ne eivät ainakaan näyttäneet kärsivän millään tavalla, oli meno sen verran hulvatonta. Toki tuollaiseen otukseen ei paljon aivojakaan mahdu, joten tuskin osaavat ihan samalla tavalla osaansa surrakaan. :P

Serkkujen valtaamalta alueelta siirryimme katsomaan hyljeshowta delfinaarion kaltaiseen mestaan, jossa muu yleisö koostui lähinnä päiväkoti-ikäisten muksujen eri kokoisista ryhmistä. Hylkeet tekivät jonkinverran samoja temppuja, kuin meille tutut Näsi, Leevi, Veera ja muut kumppanit, mutta tämä show oli kasattu enemmän tarinaksi, kuin pelkkien temppujen esittämiseksi. Juoni meni kaksikolta kyllä lievästi sanoen ohi esityskielen vuoksi, mutta hylkeiden temput olivat sitä luokkaa, että tämä ei paljon häirinnyt. Näyttivätpähän vielä oikein nauttivan esiintymisestä ja taputtivat itselleen useita kertoja.

Martsa oli niin innoissaan näkemästään showsta, että havahtui vasta vuoristoradan jonossa siitä mihin Kartsa olikaan häntä viemässä. Kyseessähän on siis maailman 6. suurin ja myöskin kaiken hyvän lisäksi maailman jyrkin puuvuoristorata. Onneksi jonosta tiirattuna vuoristorata ei vaikuttanut niin pahalta, joten Martsa jonotti kiltisti loppuun asti. Karu totuus paljastui vasta kun kärry saavutti lakipisteensä, jolloin Kartsakin jähmettyi jo lähes suolapatsaaksi. Tämä yhteensä 3 minuuttia kestävä kyyti oli kyllä melkoista menoa alusta loppuun. Ihan rehellisesti sanoen Martsa ajatteli jo jossain vaiheessa, että nyt lähtee henki. Laitteesta poistuessamme Martsan kädet tärisivät vielä ainakin varttitunnin, joten uusintakierrosta ei otettu. Mutta olihan se nyt kummankin mielestä loppujen lopuksi ihan v*tun siistiä!!! :D

Hetken käveltyämme ympäriinsä huvipuistoalueella (mm. Amazon Express -"koskiseikkailu" & European Adventure) päätimme mennä haukkaamaan mitäs muutakaan kuin hampurilaisateriaa. Juuri ennen kuin syöksähdimme ilmastoidun raflan puolelle, pysäytti meidät porukka jotain käsittääksemme korealaisia nuoria. Heillä oli kuulemma "projekti" ja piti ottaa kuva kummajaisista (=meistä). Yksi jopa intoutui kyselemään Martsalta "Can I hug you?" (eli saako halata), mutta tämän yrityksen onneksi torppasi yksi "projektiryhmän" pojista. Eipä sitä tiedä, onko jossain korealaisessa kodissa nyt sitten takanreunuksella kuva ravunpunaisista finskeistä... :D

Ruokailun ja pienen virkistäytymisen jälkeen huomasimme kellon olevan jo sen verran paljon, että jos aioimme ehtiä puiston suosituimpaan kohteeseen Safari-worldiin, oli toimittava heti. Matkalla kuitenkin eksyimme vielä hauskalta kuulostavaan Rotating House nimiseen laitteeseen. Nimen perusteella ajattelimme sen olevan jonkinmoinen talo, jossa huonekalut olisivat nurinkurin katossa tms, mutta asianlaita ei ollut aivan näin (kirotut koreankieliset opasteet!). Siinä vaiheessa kun meidät istutettiin leveisiin penkkiriveihin ja huomasimme tarran, joka varoitteli irtotavaroiden putoamisesta iski eräälle naishenkilölle täyspaniikki päälle: "Ei kai tää p*rkele mene pää alaspäin?!". Kone kuitenkin nytkähti nopeasti käyntiin eikä paluuta enää ollut. Laitehan ei siis kylläkään oikeasti pyörinyt ympäri, mutta illuusio siitä oli toteutettu todella vakuuttavasti. Tämän lisäksi kauhuelementtinä penkkien sisällä vipelsi jotain ilkeäntuntuista ja jaloissakin taisi jotain pyörähtää, joka irroitti varsinkin naisihmisistä melkoiset kiljahdukset.

Tuosta kokemuksesta selvittyämme kipitimme naureskellen Safari-worldin jonoon. Vaikka huvipuisto olikin melko tyhjillään, oli tämä jono sen verran pitkä, että jonotusaika oli peräti 30 minuuttia. Puolituntinen meni kuitenkin siivillä ja Safari osottautui vaikkapa tunnin odottelun arvoiseksi! Pakkauduimme kiinalaisturistien(?) kanssa tiikerin malliseen bussiin ja lähdimme ikimuistoiselle ajelulle. Ensimmäisten porttien jälkeen meitä olivat vastassa Porsamon kissasukulaiset - leijonat. Pääsimme ihastelemaan Simbaa ja kavereita hyvinkin lähietäisyydeltä, mutta turvallisesti bussin ikkunan takaa. Aivan tien vieressä makoili myös tiikereitä. Kissaeläinten jälkeen vuorossa olivat efelantit, kerahvit, kamelit ja seeprat. Näistä suurimman vaikutuksen tekivät kirahvit pitkine kauloineen, kielineen, sekä tyhjine katseineen. Aitauksesta poistuttuamme bongasimme erillisen alueen, jonka sisällä kuherruskuukauttaan viettivät leijonakuningas ja tiikeritrinsessa. Ilmeisesti tämän "honeymoonin" lopputulokseksi toivottiin pörröistä liikeripentua (tiikerin ja leijonan risteytys, engl. liger). Näimme myös tällaisen täysikasvuisen liikerin ja kyllähän se melkoisen näyttävä kaveri oli.

Viimeisenä, mutta ei todellakaan vähäisimpänä pääsimme ihastelemaan meille suomalaisille hyvin tuttuja eläimiä: karhuja. Nämä mesikämmenet kävelivät mieluusti kahdella tassulla bussin viertä, kun tiesivät kuskin heittelevän makupaloja tästä hyvästä. Fiksuja otuksia. Safarikiertue päättyi karhutarhaa seuranneiden pöllöhäkkien jälkeen ovelasti tipauttamalla turistilauma suoraan matkamuistomyymälään. Nämä linnut ovat ilmeisesti joku "juttu" joko soulilaisille tai korealaisille, mutta meille ei selvinnyt ihan täysin mikä tämä juttu on (MTV3?).

Viimeisenä etappina päätimme käväistä paikallisessa "tukkijoessa" ja hilpaista tämän jälkeen pikkuhiljaa takaisin kohti Soulia. Soul tarjoilikin meille illalla vielä herkulliset grilliruoat hostellin läheisessä raflassa, vaikka aluksi tarjoilijan ja meidän väliin noussut kielimuuri vaikutti lähes läpäisemättömältä. Saimmepa siinä samalla myös hieman opastusta, kuinka kyseinen ateria tulisi nauttia oikeaoppisesti. Massut pullollaan olikin hyvä painua pehkuihin, sillä huvipuistoreissu totisesti imaisi mehut kummastakin matkaajasta.

Keskiviikko 15. kesäkuuta 2011

Hieman huonosti nukutun yön jälkeen alkoi aamutoimet jonottamalla kovasti varattuihin WC- ja suihkutiloihin. Juuri kun Martsa oli saanut säärensä ajelluksi tosi ahtaassa kopissa ja Kartsa suihkuvuoronsa hoidetuksi, vapautuikin uusi huone. Tässä huoneessa olikin sitten tietenkin ihan oma suihku ja WC. Tilaa olisi ollut myös huomattavasti paljon enemmän aamuaskareista suoriutumiseen. Onneksi jäljellä oli vielä muutama aamu fasiliteettien täysipainoiseen hyödyntämiseen.

Jahka tavarat oli saatu siirrettyä käytävän toisella puolella sijainneeseen uuteen huoneeseen oli vuorossa jälleen pyykkivuoren valloitus. Tässä hostellissa saimmekin pyykkimme kattotasanteelle kuivumaan, joka merkitsi vallitsevassa lämmössä (~30°C) sitä, että ne olivat illalla täysin kuivat. Ainut miinus tässä oli se, että hostellin huoneet sijaitsivat jo melkoisen ylämäen päällä ja tästä piti kiivetä tosi jyrkkiä rappusia vielä kolme kerrosta ylöspäin kattotasanteen saavuttaakseen.

Pyykit ripustettuamme lähdimme metsästämään postia, sillä maanantaina Insa-dongista ostamamme postikortit olivat nyt postimerkkejä vaille valmiita lähtemään kohti Eurooppaa. Posti löytyi kohtalaisen helposti ja korttien lähettäminen onnistui ystävällisen postisedän lähes kädestä pitäen tapahtuneen opastuksen voimin todella mallikkaasti.

Postilta aloimme siirtymään kohti metroa, mutta matkalla löysimme eräänlaisen suihkulähdesysteemin, mistä huomionkipeät paikalliset tytöt kirmasivat läpi kirkuen valkoisiin paitoihin verhoutuneena. Martsa tyytyi kuitenkin huuhtomaan vain jalkapohjansa. Toki päivääkin oli vielä jäljellä, joten itsensä läpimäräksi kastelu ei olisi ollut senkään puolesta kovin viisasta.

Suihkulähdeseikkailun jälkeen jatkoimme kohti Dongdaemun Stadiumia, jonka pysäkin nimi oli jo itseasissa vaihdettu joksikin kulttuuripuistoksi. Ilmeisesti vanhalla olympiastadionilla ei ollut enää riittävästi käyttöä ja kulttuuripuistolle oli suuri tilaus. Melkoinen raksa siellä kuitenkin oli käynnissä ja vaikutti siltä, että puiston avajaisia vietettäisiin vielä kuluvana kesänä.

Dongdaemun Stadiumilla oli jos jonkinmoista suurta ostoskeskusta ihan vieri vieressä. Me aloitimme kierroksemme Doota nimiseltä ostarilta. Muutama tuliainen tarttui taas mukaan ja kävimme myös juomassa viilentävät juomat yhdessä ostarin kahvilassa. Seuraavalle ostarille siirtyessämme ostimme herrrrrkulliset (ja rasvaiset) vohvelit katukojusta. Ihan vesi herahtaa kielelle vieläkin, kun ajattelee...nomnomnom. No, tankkauksen jälkeen oli taas puhtia jatkaa ostoskierrosta. Oli muuten ihan pikkuisen huvittavaa varmaan ulkopuolisen seurata meidän shoppailua; Martsa hypisteli lähes jokaista vastaantulevaa vaatetta ja Kartsa kulki parin metrin päässä perässä samalla pelaten pasianssia kännykällään (vissiin Kartsa on ottanut mallia paikallisilta... he kun näpräävät kännyköitään ja iPadejaan JOKA paikassa). Kartsan suureksi ihmetykseksi (ja Martsan pettymykseksi) Martsa ei kuitenkaan löytänyt mitään ostamisen arvoista... ja kyse ei ollut todellakaan vähäisestä tarjonnasta, vaan lähinnä siitä, että paikallisilla tuntuu olevan pakottava tarve tunkea glitteriä kaikkiin edes vähän Martsan tyylisiin vaatteisiin (eli mustiin :D).

Tässä vaiheessa oli kuitenkin aika luovuttaa, sillä jalat alkoivat taas olla siihen malliin poikki, että jos aikoi toteuttaa seuraavan päivän suunnitelman, oli viisainta palata hostellille lepäämään. Haimme vielä take-outina paikallisia versioita wingseistä iltanaposteltaviksi (jotka Kartsan mukaan olivat enemmän NOT kuin HOT). Muutama vesipisara tipahteli niskaan siinä wingsejä odotellessa, mutta melkoisella mäihällä kerkesimme hakea pyykit kattotasanteelta ja istahtaa sängylle mutustelemaan ruokiamme, ennenkuin ulkoa alkoi kantautua melkoisen sadekuuron ropina. Tämä jäikin muuten ainoaksi sateeksi matkamme aikana Soulissa.

Loppuillan Martsa pyöri levottomana ympyrää huoneessa ja hoki lähes rasitukseen asti: "Ei me voida vaan istua! Pitää tehä vielä jotain! Pitäskö käydä vielä jossain?!" vaikka hyvin ymmärsikin, että huomista varten olisi hyvä vähän ladata akkuja. Kartsa sai kuitenkin Martsan rauhoittumaan Carcassone-hämäyksellä, jonka jälkeen silmät lopsahtivatkin kuin itsestään kiinni (siis Martsalla... Kartsa pelasi vielä Angry Birdsiä tämän jälkeen).

Mutta mikä lienee tämä huominen akkujen lataamista vaativa hommeli? Se selviää seuraavassa jaksossa. ;P

Tiistai 14. kesäkuuta 2011

Aamupäivästä pakkailtiin kamat ja puolen päivän jälkeen suunnattiin metrolla Bangrang -hostellia kohti. Meinattiin vipeltää hostellin ohi, mutta onneksi ystävällinen pesulanpitäjä hostellin naapurista osoitti meidät oikeaan suuntaan. Hostellilla menikin sitten pari tuntia Carcassonnea iPadillä pelaten, koska check-in -aika oli vasta 14:30. Odottelun jälkeen ahtauduimme yllättävän pieneksi osoittautuneeseen huoneeseemme johon mahtui juuri ja juuri kaksi matkaajaa rinkkoineen (+ Martsan erittäin hyvältä tuoksuvat kengät).

Hetken hostellin ilmastoinnista nautiskeltuamme lähdimme Kartsan ideoimalle palatsiseikkailulle. Aluksi tarkoitus oli mennä kuninkaan palatsille, mutta tästä meille kerrottiin jo turisti-infossa, ettei se ole auki tiistaisin. Tämän jälkeen valkkasimme kartalta lähimmät kaksi isompaa palatsia ja suuntasimme niille. Valitettavasti näillä palatseilla ei ollut enää saapuessamme yhtään englanninkielellä opastettua "kiertoajelua", joten jouduimme vielä kerran vaihtamaan suuntaa. Kolmannella kerralla vihdoin tärppäsi ja pääsimme tutkimaan Unhyeongung -nimistä temppeliä, joka oli kooltaan huomattavasti pienempi, kuin ne mihin aiemmin pyrimme. Tämä 1864 rakennettu palatsi oli toiminut kuninkaan (Gojong) kotina, jossa järjestettiin ilmeisesti aikakautensa tärkeitä tapahtumia. Näiden nukeilla toteutettujen tapahtumien kuvaukset säikäyttivät Martsan oikein huolella ("liikkuiko se? VARMASTI LIIKKUI!"), joka luonnollisesti Kartsaa valtavasti huvitti :) ... erinäisten miesten- ja naistenhuoneiden (ei siis vessoja vaan äijät ja emännät oli omissa karsinoissaan!) läpikäynnin jälkeen jatkoimme matkaamme kohti vähän etelämpänä sijaitsevaa pikkujokea (Cheonggye Stream) kohti.

Tämä paljon kehuttu (lähinnä ruotsalaisten tyttöjen toimesta) tekojoki olikin ainakin siitä kohtaa mistä me menimme pullollaan kaikenmaailman rautakauppoja. Näitä helvetin rautakauppoja tuntui jatkuvan kilometritolkulla ja meidän vaatimattomissa haaveissamme oli hakea vain kylmät kahvit esim. 7elevenistä ja istahtaa hetkeksi lepyyttämään väsyneitä koipiamme. Kun kaikki toivo oli lähes heitetty (ja Martsan kiukku alkoi kertymään), löytyi eräästä kadunkulmasta vihdoin pikkukioski, josta saimme kylmät kaffemme. Kaffet käpälissämme päätimme istahtaa hetkeksi virran äärelle lepäämään (kuva). Virralta suuntasimmekin lähimmän metropysäkin luo ja hostellille.

Iltasella vetästiin vielä ruoat naamariin ja painuttiin hostellille nukkumaan. nukkuminen osoittautui hitusen haastavammaki, kuin aluksi kuvittelimme, sillä juuri, kun meinasimme saada unen päästä kiinni, ilmestyi naapuriin kiina-/singapore-/taiwanilaisia naisia, jotka ilmeisesti kertasivat koko päivän tapahtumat huoneessaan kikatellen. Tämän jälkeen tietenkin piti sitten vielä koko jengin käydä suihkussa. Itämaalaista tehokkuutta ei kyllä puuttunut, sillä ainakin kerran suihkussa taisi olla kaksi tyttöä yhtäaikaa!

Insa-dong ja Seoul Tower (Ma 12.6.2011)

Eilisiltana hostellilla ehdimme ennen nukkumaanmenoa vielä sopia Royn kanssa maanantaisesta shoppailureissusta Insa-dong nimiselle torille. Matkaan lähdettiin yhdes'koos' puolenpäivän jälkeen, vaikka aluksi oli puhe lähteä liikenteeseen jo reipasta tuntia aikaisemmin.

Insa-dong osottautuikin heti paremmaksi tuliaismereksi, kun aiemmin läpi koluttu Namdaemum. Niinpä ostoskassit täyttyivätkin alta aikayksikön kaikenmaailman tuliaishärpäkkeillä... ja saattoi sinne joukkoon eksyä vähän jotain itsellekin.

Roy kertoi meille jo matkalla Insa-dongissa aiemmin näkemästään showsta, jossa nuoret miehet valmistivat hunajasta perinteisiä korealaisia "lohikäärmeen parta"-karkkeja (engl. Dragon beard candy) ja tätä oli sitten pakko mennä itsekin katsomaan kojulle. Karkintekijät pistivätkin heti parastaan ja "Where are you from?" kysymyksen jälkeen lähti show pyörimään englanniksi melkoisella tahdilla. Ohessa video, koska tätä on aivan liian vaikeaa pukea sanoiksi. :D (Linkki videoon, joka ei ole meidän kuvaama, mutta samanmoinen show saatiin todistaa) Pitihän sitä sitten tuollaisen nähtyään kimpassa paketti ostaa ja myöhemmin maistella hostellilla. Ja hyvää kyllä oli!

Myös muita kulinaristisia elämyksiä saimme kokea Royn opastuksella. Kävimme nimittäin syömässä kasvisversiot korealaisesta bibimbapista. Bibimbap on siis hotpot-ruokaa, jossa riisiin on sekoitettu joko jotain lihaa ja/tai kasviksia. Eikä pettymystä aiheuttanut tämäkään ruoka ja massut pullollaan oli hyvä jatkaa shoppailukierrosta.

Erään kerroksittain rakennetun kaupparykelmän alimmasta kerroksesta Martsa bongasi Uglydoll-nimisen pikku putiikin, jossa oli monta pientä otusta odottamassa uutta kotia. Arvatkapaa pystyikö kyseinen naishenkilö vastustamaan kiusausta? Kuva kertoo tuhat sanaa.

Samaisen rykelmän alakerrassa oli myös pari heppua tekemässä karikatyyripiirroksia "pientä" rahallista korvausta vastaan. Hetken arvottuamme päätimme istahtaa persiillemme ja asettaa haasteen piirtäjälle, joka oli varmasti tottunut piirtämään enemmän paikallisia, kuin pyöreäsilmäisiä kalvakoita länsimaalaisia. Noin vartti siinä vierähti ja piirtäjän ilmeet olivat välillä vähintään näkemisen arvoisia (tunteet vaihtelivat epätoivosta riemuun).

Kaikeksi onneksemme saimme myös kuvia tästä mallina istuskelemisesta, sillä Roy seurasi prosessia vierestä välillä virnuillen. Lopulta saimme käsiimme hauskan matkamuiston, jonka varmasti kehystämme kotona!

Tässä vaiheessa tiemme erkanivat amerikkalaisen ystävämme kanssa, sillä illan suunnitelmat erosivat toisistaan aikalailla... Martsa ja Kartsa päättivät siis tässä vaiheessa palata takaisin hostellille viemään tuliaiskuormaa ja oikomaan koipiaan vielä hetkeksi ennen illan koitosta.

Akkujen latauduttua oli aika siirtyä kohti seuraavaa haastetta - N Seoul Tower-tornia. Metrosta noustessa meillä oli kovat luulot itsestämme ja (mukamas) virtaa vaikka muille jakaa. Kuitenkin ensimmäisten jyrkkien rappusten jälkeen tarjolla ollut kaapelikärrykyyti huipulle vaikutti houkuttelevalta vaihtoehdolta. Kaikesta huolimatta päätimme ottaa haasteen vastaan ja kiivetä koko matkan. Jo hyvissä ajoin ennen puoliväliä alkoi Martsan usko perille pääsystä hiipua, mutta välietappina toiminut näköalatasanne/lepopaikka antoi taas lisää puhtia; jos jo sieltä oli niin hienot näkymät, kuinka upealta näyttäisikään kaupunki huipulta katsottuna. Etenkin, kun maisemaa maalasi punaiseksi nopeasti lähestyvä auringonlasku. Muutaman sadan hikisen askeleen jälkeen saavutimme kuin saavutimmekin määränpään. Hikisinä, huohottavina ja ravun punaisina, mutta hengissä.

Pikaisen vessatauon jälkeen suuntasimme näköalatorniin (paikallinen Näsinneula) hissillä, jonka piti mainosten mukaan muistuttaa avaruussukkulan laukaisua. Vaikka hissistä nyt ei ihan ensimmäisenä avaruussukkula tullutkaan mieleen, niin näkymät sen sijaan olivat juuri niin upeita kuin annettiin ymmärtää. Kyllä siinä yhden Pikku-Myynkin kiukkukohtaus laantui, kun piti suu pyöreänä ihmetellä maisemia. Ylimmältä tasanteelta selvisi myös matka Helsinkiin metrin tarkkuudella; olimme yli 7000 kilometrin päässä koti-Suomesta. Kerrosta alempana taas oli jostain tuntemattomasta syystä paljon kissaihmisen mieltä lämmittäviä tauluja ja kuvia ikkunoissa. Taisi (eikä vaan tainnut...) siinä tulla vähän omaa kisulaistakin ikävä. Illan hämärtyessä näpsäisimme vielä muutamat kuvat tornin juurella sijaitsevalta tasanteelta, jonka jälkeen oli aika lähteä takaisin kohti hostellia. Ja kyllä: alas painelimme myös apostolin kyydillä.

Lähes ikuisuudelta tuntuneen metromatkan jälkeen päätimme palkita itsemme take-out pizzalla ja bissellä. Ei ole muuten hetkeen maistunut pizza niin hyvältä (ilman krapulaa). Vatsat pullollaan oli sitten hyvä kaatua suorilta jaloilta sänkyyn ja toivoa, että seuraavana aamuna armaat jalat suvaitsisivat vielä toimia.

Sunnuntai 12. kesäkuuta 2011

Soulin Lonely Planet -opas ja hostellilla majailleet ruotsittaret neuvoivat meidät menemään seuraavana "aamuna" (eli noin kahdelta päivällä) Namdaemum Marketille, josta tytöt raahasivat edellisenä iltana useita pussillisia vaatteita. Namdaemum Market oli nimensä mukaisesti tori ja kojua tuntui metropysäkiltä noustessa olevan joka suuntaan silmänkantamattomiin. Huolimatta siitä, että ravasimme toria (joka siis oli talojen välisillä kujilla) ristiin rastiin, ei Martsalle tarttunut mukaan kuin yksi vaatekappale (paita jossa lukee Loveing you) ja muutama tuliainen. Kartsa vuorostaan poimi kyytiin paketillisen Gingseng -teetä, sillä se vaikutti olevan paikallisille kuin mämmi suomalaisille. Torilla tuli myöskin tutustuttua uuteen ruokalajiin, josta Mari olikin etukäteen ottanut jo selvää. Kyseessä oli omanlaisensa pannukakku (pajeon), jonka sisään oli leivottu kasviksia ja mustekalaa. Tätä sitten dippailtiin soijapohjaiseen kastikkeeseen ja hyvää oli! Täytynee selvittää resepti ja testata myös kotona.

Torin kulmassa sijainnut Mesa -ostari, josta Lonely Planetissa oli maininta olikin pettymykseksemme valtaosin kiinni ja sieltä löytyi kaksi kerroksellista naistenvaatteita, tämän jälkeen viisi suljettua välikerrosta ja ylimmästä kerroksesta pari ruokamestaa, joissa paikalla oli vain henkilökunta. Lähestulkoon epäonnistuneen shoppailureissun musertamina päätimme kotimatkalla ostaa lohdutukseksi leivokset metroaseman cupcake-kojusta. On muuten täysin käsittämätöntä kuinka nämä todella hoikat ihmiset pysyvät hoikkina, ottaen huomioon millaisia määriä porukka näyttää vetävän rasvaisia donitseja, leivoksia ja vohveleita... Ja kyllä, olemme katkeria.

Päivä kääntyi illaksi todella nopeasti edellisiltaisen valvomisen jälkeen ja hostellille palatessa pyykkäsimme ensimmäisen kerran. Kello oli pyykkikoneen sammuessa jo niin paljon, että emme halunneet viedä pyykkejä ulos kuivumaan, sillä kuivausteline sijaitsi hostellin vieressä kujalla, jonne pääsi periaatteessa ihan kuka tahansa ja pyykit olisi pitänyt jättää sinne yöksi. Tässä vaiheessa Martsan McGyver-aistit pääsivät valloilleen ja suitsaitsukkelaan olikin huoneeseen viritetty pyykkinaru jostain random narunpätkistä, jotka löytyivät sattumalta yhdestä hostellin kaapista (jotka Mari tietenkin kävi lähes ensitöikseen läpi... ihan vaan uteliaisuuttaan. :P).

Pyykkivuoren valloittamisen jälkeen olikin taas aika mennä ruokailemaan. Tällä kertaa mukaamme lähti hostellilta ruotsalainen sälli nimeltä Mathias. Mathias ei ollut ennen maistanut korealaista grilliruokaa, joten suuntasimmekin porukalla nokkimaan moista mokkoa. Kuvut täynnä lähdimme jaloittelemaan vielä lähiympäristöön, josta löytyi mm. Condomania -kauppa (kuvassa) ja pikkukojuja, joiden vaatteilla piti vähän matkanvarrella pelleillä. Muutaman sadan metrin jälkeen löytyi yhteisymmärrys siitä, että skandinaavit tykkäävät oluesta ja ponkaisimmekin vielä yksille tuopeille vastaantulleeseen irkkubaariin. Irkkubaarissa sitten juteltiin mm. suomalaisten ja ruotsalaisten mopoautojen eroista Foo Fighterssin soidessa taustalla.

Hostellille jälleen palatessamme olivat pienten skandinaavien silmät jo sen verran lurpallaan, että oli aika painella pehkuihin mukavan päivän päätteeksi.

DMZ-reissu (la 11.6.2011)

Lauantaiaamuna olikin aikainen herätys, sillä lähtö DMZ:lle tapahtui 8:20 (joka jäi meille hitusen epäselväksi sillä hostellin omistajan selvityksestä lähtöaika ei jäänyt ihan kristallinkirkkaaksi). Hetkisen istuskeltuamme hostellin portailla meidät tuli noutamaan joku paikallinen pukukaiffari, joka hoki vain "diiemzii? diiemzii?". Tästä sitten pikku ponkasu miniminibussilla isommalle bussille, joka oli sitten vaikkapa minibussi. Ennen miniminibussiin nousemista arvelimme, että edellisenä iltana tavatut Suomi-tytöt ovat varmasti siellä ja siellähän ne olivatkin. Lopulta isommassa minibussissa oli kuusi suomalaista, joka oli jo melkoinen määrä ottaen huomioon, että bussiin mahtui ~20 henkeä.

Retkioppaana toimi Mia -niminen tätsy, joka kirosi bussin heti alkuunsa selkävaivojensa vuoksi. N. 200m jälkeen meillekin selvisi, että bussissa oli jouset, ei iskunvaimentimet, joten matkalla vallitsi melkoinen pomppufiilis. Opas oli tosi hyvä, sillä englanninkieli sujui todella mallikkaasti ja mukana hällä oli jopa oma mini-PA, jonka kautta puhe kuului vähän kauemmaksikin.

Ensimmäinen stoppi oli mestassa, jossa oli ravintoloita ja hitusen myös nähtävää. Ensimmäinen nähtävä kuitenkin Kartsalle oli wc, sillä aamuinen juotava jogurtti pisti pakin aivan sekaisin (oli muuten reissun viimeiset jogurtit!).

Paikassa oli mm. 21 tonnia painava pronssista valettu rauhan kello (The peace bell, ensimmäinen kuva), jota on tarkoitus soittaa mikäli Koreat joskus taas yhdistyvät (paikalliset eivät "pidätä hengitystään" tämän suhteen). Ajatuksena kuitenkin todella kaunis. Samaisessa paikassa oli myös junan veturi (vasemmalla), joka jäi sodan syttyessä Koreoiden väliin DMZ-vyöhykkeelle. Kyseinen lokomotiivi saatiin hilattua sieltä Etelä-Korean puolelle vasta kauan sodan jälkeen ja onkin nyt museoituna. Kyllä siinä ihan "muutama" luodinreikä oli. Mielenkiintoisena detailina pysähdyspaikalle oli tehty muistomerkki kahdesta valtavasta kivipaasista, joissa oli listattuna kaikki lähihistorian sodat vuosilukuineen. Muistomerkissä oli myös jokaisen sodan tapahtumapaikalta roudattu kivi. Olihan tuossa muistomerkissä maininta myös Suomi-Venäjä -sodasta. Stopin pääasiallinen tarkoitus oli ilmeisesti vaihtaa kuitenkin bussi sellaiseen, jolla vyöhykkeellä sai liikkua ja matka jatkuikin tällaisella punaisella menopelillä ~30min paussin jälkeen.

Seuraava pysäkki olikin sitten Dorasanin juna-asema, joka on viimeinen juna-asema Etelä-Korean puolella ennen Pohjois-Koreaa. Asema ei ole käytössä ja sen merkitys onkin enemmän symbolinen. Kyseistä steissiä puunattiin vastaavalla innokkuudella kuin Tiananmenin aukiota konsanaan ja lattialta olisi käytännössä voinut syödä. Täälläkin puhuttiin jatkuvasti Koreoiden yhdistymisestä, mutta pieni epäilys alkoi hiipimään mieleen väkisinkin, että noinkohan nämä haluaisivat kontolleen super-köyhää Pohjois-Koreaa... taitaapa kuitenkin pääasiallisena motivaationa olla junayhteys manner-Aasiaan (eli raha). Piti täältäkin kuitekin muistoksi ostaa "junalippu Pohjois-Koreaan". Mari sai hillittyä adminin, joka meinasi napata mukaansa täysin hyödyttömän ja ylihintaisen DMZ-lippiksen samalla, kun selitti suu vaahdossa jotain aliverkoista.

Tämän jälkeen poikettiin näköalatornilla kukkulan päällä, josta näki Pohjois-Korean puolelle. Valitettavasti kiikaritasanne oli "syystä jota teille ei voi kertoa" kiinni ja jouduimmekin tyytymään siihen, mitä paljaalla silmällä näki. Parhaiten tuosta jäi mieleen "kenties miehinen" vääntö siitä, että kummalla on pitempi lipputanko ja isompi lippu. Kartsalle tuli ihan padovalainen torninrakennuskisa mieleen. Pakko kyllä myöntää, että Pohjois-Korean lippu oli melko vakuuttava (Etelä-Korea oli luovuttanut, koska oli niin lapsellista touhua) ja siitä pystyi lähes erottamaan värit paljaalla silmällä. Tästä matka jatkuikin sitten retken kenties kiinnostavimpaan osuuteen - höykkäystunneliin!

Ennenkuin pääsimme yrittämään salakavalaa hyökkäystä Pohjois-Koreaan, meidät istutettiin ihan inasen propagandistisen jenkkiläislähtöisen filmin äärelle, joka kertoi siitä kuinka DMZ:lla kasvaa kukkia ja linnut lirkuttaa (todellisuudessa sinne on kylvetty miinoja niin paljon, että linnunlaulu päättyy "ti-ti-BANG!"). Filmistä selvittyämme olikin aika tankata vesipullot, pistää keltaiset Puuha Pete -kypärät päähän ja aloittaa lasketuminen tunneliin. Alkupätkä tunnelista oli Etelä-Korealaisten rakentama kohtuu jyrkästi laskeutuva, mutta korkea ja mukavasti käppäiltävä. Pohjalle saavuttuamme tunneli muuttui sitten P-Korean malliseksi, eli käytännössä siellä sai keskivertolänkkäri kävelle kyyryssä (jopa Martsa!). Kyseistä kyykkimistä oli suuntaansa luokkaa 300-400m ja oli kyllä fyysisesti epämiellyttävä kokemus. Ei myöskään ihmetyttänyt, miksi selkävaivainen oppaamme ei laskeutunut tunneliin. Paluumatka ylämäkeen pisti suomalaisen mätisäkin myöskin puhaltamaan kiitettävästi ja yläpäässä odottanut lehmänhenkäys ei varsinaisesti auttanut. Tunnelista ei ikävä kyllä saanut ottaa kuvia.

DMZ:n osalta olikin sitten kaikki nähtynä ja bussin vaihdon jälkeen jäljellä oli enää matka takaisin Soulin keskustaan, jossa meidät vietiin puoliväksisin ametistitehtaan kiertueelle, eli yritettiin väkisin myydä jotain koruja. Emme kuitenkaan menneet halpaan ja poistuimme paikalta vähin äänin, kun se suinkin oli kohteliasta. Meidän yllätykseksemme retki päättyikin keskustaan (eli paluukyytiä hostellille ei herunut), joten mahdutimme päivään myös neitsytmatkamme Soulin metrossa.

Hostellilla otettiin pikastoppi ja kerrattiin nopsasti jengille, mitä DMZ:lla nähtiin. Tämän jälkeen käytiin haukkaamassa burgerit paikalliseen tyyliin ja tietenkin ruokajuomana hyvin ansaittu olut. Edellisenä iltana olimme lupailleet vähän hostellin rymysakille, että voisimme liittyä heidän seuraansa iltasella ja näinhän siinä sitten kävikin. Aloitimme hostellilla ja joskus puolenyön jälkeen lähdimme "ihan parille vaan". Hulivilit olivat viemässä meitä täyttä häkää johonkin yökerhoon ("tää o iha baari vaan"), mutta onnekkaasti Kartsalla ei ollut henkkareita mukanaan ja lähdimmekin sitten triona Royn kanssa etsimään vaihtoehtoista paikkaa, jossa 29v valkonaama saa olutta ilman henkkareita. Ilta (=yö) meni melko rauhallisissa merkeissä ja pienellä alkoholiannostuksella, mutta jatkui kuitenkin aamuviiteen.

Perjantai 10. kesäkuuta 2011

Paremmista unenlahjoistaan johtuen Kari sai nukuttua todella hyvin, mutta Maria valvotti saarivaltion sankari ja kaveri melko pitkään jatkuneella möykkäämisellään. Toki klo 20 ei ole paras aika mennä nukkumaan hostellilla, jossa yhteiset tilat ovat kaikkien huoneiden oven takana suoraan, mutta tästä huolimatta pitkälle puoleen yöhön jatkunut älämölö toki vaatii melkoista ymmärrystä luokkaa 28h putkeen valvoneelta matkustajalta.

Molemmat kuitenkin saivat sen verran unta, että perjantaihin saatiin mahdutetuksi muutakin kuin torkkumista. Päätimmekin kartoittaa vähän lähiympäristöä, sillä siitä ei jäänyt

minkäänlaista käsitystä iltaisen unenpöppöröisen saapumisen yhteydessä. Hetken ostos-/baarikaduilla harhailtuamme löysimmekin tiemme Hongik Universityn kampusalueelle, jossa sijaitsevassa puistossa ollut taidenäyttely Dimebag Darrellin vetämänä imaisi meidät mukaansa.

Kyseisestä puistosta löytyi siis taidetta niin hevimiehelle, kuin WoW -nörtillekin (ko. porojussi muistuttaa WoW-hahmoa!):

---

Käväsimme myös ensimmäisen kerran nokkimassa paikallista ruokaa. Ruokamesta taisi olla jonkinsorttinen pikaruokala ainakin ulkoasusta päätellen ja annokset menivät siten "ristiin", että Mari sai annoksen josta Kari olisi tykännyt ja vice versa.

Illempana kartoitimme lisää ympäristöä ja Mari löysikin ensimmäisen vaatekappaleen, joka oli ostamisen arvoinen. Illallispaikkaa etsiessämme törmäsimme kahteen nuoreen tyttöön Kokkolasta, joiden kanssa vaihdoimme pari sanaa Korealaisen grillin edessä, johon sitten tyttöjen suositusten myötä innostuimme menemään ruokailemaan. Kari oli heti alusta alkaen ihan liekeissä ruoan suhteen ja kun Marikin sai metallisista syömäpuikoista sopivan kramppiotteen, maistui ruoka myös hänelle. Erikoisuutena tilatut kaksi olutta annettiin molemmat Kartsalle. Tämä ei kuitenkaan ollut mikään yleinen tapa, kun kyselimme asiasta muilta.

Myöhemmin illalla istahdimme hostellin yhteishuoneeseen muutamalle oluselle uusien ystäviemme Harounin (UK), Fabianon (Brasilia/Irlanti), Royn (NYC), Lisa (SWE), Nick (NC) ja ChaeEunin (Korea) kera. ChaeEun ja Roy eivät meidän lisäksemme olleet niinkään kupposen perään, mutta saarivaltion sankarit ottivat täyden ilon irti ja kohtuu nopsasti Karin mukaan nappaamat pelikortit olivatkin jo juomapelikäytössä (Kings/Waterfall). Sällit vetivät ilmeisesti aamuun asti, mutta pariskunta Ruispaloja vielä matkustaminen verotti sen verran kovasti, että baarin sijaan uinahtaminen vaikutti paremmalta vaihtoehdolta. Untenmaille kierähdettiinkin sitten yhteispäätöksellä noin klo 0:00.

Torstai 9. kesäkuuta 2011

Torstaiaamuna saavuimme Naritan lentokentälle paikallista aikaa n. klo 9. Suomessa kello oli siis tuolloin vasta 3 aamuyöllä. Aikaeron ja vähäisten unien vuoksi olimme molemmat aivan poikki jo tuossa vaiheessa. Ei kuitenkaan auttanut luovuttaa; vielä pitäisi lentää Tokiosta Seouliin Incheonin kentälle. Lento lähti paikallista aikaa klo 13:55. Sitä ennen ehdimme vielä ostaa jotain todella imelää japanilaista mehua ja pelasimme pari erää Carcassonnea iPadilla.

Lentokoneen noustessa ilmaan Kari oli jo lähes untenmailla ja allekirjoittanutkin sai 2,5 tunnin pituisen lennon aikana jonkun verran nukuttua. Perillä oli kuitenkin taas aika skarpata. Seuraavaksi meidän piti löytää bussikyyti Seouliin ja suunnistaa bussipysäkiltä hostellille.

Bussikyyti osottautui todella helpoksi; löysimme lentokentän edustalta oikean bussin alle kymmenessä minuutissa ja liikkeelle lähdettiin lähes samantien. Kuski antoi myös niin helpot ohjeet, että tyhmempikin olisi ymmärtänyt jäädä oikealla pysäkillä pois.

Hostellin löytäminen ei sitten ihan niin kivutonta ollutkaan. Kävelimme nimittäin ensimmäisellä kerralla ohi. Kauaksi emme kyllä onneksi ehtineet, mutta täytyy sanoa, että kadunnimiin ja numeroihin pohjautuva suunnistaminen on kyllä ainakin minun mielestäni huomattavasti helpompaa. Koreassa kun ei varsinaisia osotteita ole vaan perille löydetään lähinnä maamerkkien perusteella... jos löydetään.

Päädyimme kuitenkin Hey Backpackers hostellille n. klo 18. Siellä meitä oli vastassa hyvin englantia puhuva nuorimies, joka osottautuikin samassa hostellissa asustelevaksi aidoksi southamptonilaiseksi! Hostellin omistajaan saimme tutustua vasta hetken päästä ja hän se vasta mielenkiintoiseksi kaveriksi osottautuikin. Kaveri antoi paljon vinkkejä mihin mennä, mitä syödä jne... kun vaan olisi ymmärtänyt edes puolet suusta pulppuavasta tekstistä. Mutta ei häntä ainakaan voinut yrittämisen puutteesta syyttää. Ja ystävällinenkin tämä setä oli (ja sanoi useasti "haa" ja "hoo", kuten tässä videossa, toim. huom. ;) ).

Hetken levättyämme päätimme lähteä ostamaan hiukan huikopalaa läheisestä 7eleven kaupasta ja sen jälkeen oli tarkoitus painella suoraan pehkuihin. Nukku-Masa ilmoittautui tehtäviinsä kuitenkin vasta kahdeksan jälkeen. Eikä järin tehokkaasti vielä silloinkaan...

Keskiviikko 8. kesäkuuta 2011

Tämän kertainen ulkomaanreissumme (minulle järjestyksessä kolmas, Karille lähemmäs kahdeskymmenes...) starttasi keskiviikkona 8 kesäkuuta Tampereen Kalevasta. Viimeiset kamat sullottiin rinkkoihin pari minuuttia ennen taksin saapumista ja sitten ei muutakun kohti uusia seikkailuja! Helsinki-Vantaan lentokentälle matkustimme linja-autolla sen helppouden vuoksi. Vasta tuon matkan aikana alkoi valjeta, että tässä sitä taas mennään.

Lentokentälle saapuessa vatsa oli jo pullollaan perhosia. Päätimme helpottaa jännitystä juomalla yhdet oluet/siiderit ja haukkaamalla jotain välipalaa. Samalla soitimme vielä viimeiset puhelut vanhemmille ennen lentoa, joka starttasi kello 17:15. Koneeseen astellessa kummankin mielessä käväisivät kysymykset: "ollaankohan me nyt mietitty tämä ihan loppuun asti?" ja "Vieläköhän ehtisi palata kotiin ja hakea kisulaisen pois hoitopaikasta?". Pian oli kuitenkin liian myöhäistä moisille ajatuksille ja painoimme kiltisti takapuolemme lentokoneen penkkeihin.

Kun kone irtosi maasta ja matka alkoi todenteolla, hymy nousi kuitenkin kasvoille ja oli mukava ajatella miten erilaisia maisemia perillä odottikaan. Lento Helsingistä Tokioon Naritan lentokentälle kesti noin 9 ja puoli tuntia. Matkan aikana ehdimme katsoa suomalaisen elokuvan Veijarit ja muutaman jakson joitain sarjoja. Nukkuakin kyllä yritimme kovasti, mutta aika vähäiseksi taisivat kummallakin unet jäädä. Vähäisiä unia (ja piereskelevää japanilaista mummoa) lukuunottamatta lento oli varsin miellyttävä.