Lauantaiaamuna olikin aikainen herätys, sillä lähtö DMZ:lle tapahtui 8:20 (joka jäi meille hitusen epäselväksi sillä hostellin omistajan selvityksestä lähtöaika ei jäänyt ihan kristallinkirkkaaksi). Hetkisen istuskeltuamme hostellin portailla meidät tuli noutamaan joku paikallinen pukukaiffari, joka hoki vain "diiemzii? diiemzii?". Tästä sitten pikku ponkasu miniminibussilla isommalle bussille, joka oli sitten vaikkapa minibussi. Ennen miniminibussiin nousemista arvelimme, että edellisenä iltana tavatut Suomi-tytöt ovat varmasti siellä ja siellähän ne olivatkin. Lopulta isommassa minibussissa oli kuusi suomalaista, joka oli jo melkoinen määrä ottaen huomioon, että bussiin mahtui ~20 henkeä.
Retkioppaana toimi Mia -niminen tätsy, joka kirosi bussin heti alkuunsa selkävaivojensa vuoksi. N. 200m jälkeen meillekin selvisi, että bussissa oli jouset, ei iskunvaimentimet, joten matkalla vallitsi melkoinen pomppufiilis. Opas oli tosi hyvä, sillä englanninkieli sujui todella mallikkaasti ja mukana hällä oli jopa oma mini-PA, jonka kautta puhe kuului vähän kauemmaksikin.
Ensimmäinen stoppi oli mestassa, jossa oli ravintoloita ja hitusen myös nähtävää. Ensimmäinen nähtävä kuitenkin Kartsalle oli wc, sillä aamuinen juotava jogurtti pisti pakin aivan sekaisin (oli muuten reissun viimeiset jogurtit!).
Paikassa oli mm. 21 tonnia painava pronssista valettu rauhan kello (The peace bell, ensimmäinen kuva), jota on tarkoitus soittaa mikäli Koreat joskus taas yhdistyvät (paikalliset eivät "pidätä hengitystään" tämän suhteen). Ajatuksena kuitenkin todella kaunis. Samaisessa paikassa oli myös junan veturi (vasemmalla), joka jäi sodan syttyessä Koreoiden väliin DMZ-vyöhykkeelle. Kyseinen lokomotiivi saatiin hilattua sieltä Etelä-Korean puolelle vasta kauan sodan jälkeen ja onkin nyt museoituna. Kyllä siinä ihan "muutama" luodinreikä oli. Mielenkiintoisena detailina pysähdyspaikalle oli tehty muistomerkki kahdesta valtavasta kivipaasista, joissa oli listattuna kaikki lähihistorian sodat vuosilukuineen. Muistomerkissä oli myös jokaisen sodan tapahtumapaikalta roudattu kivi. Olihan tuossa muistomerkissä maininta myös Suomi-Venäjä -sodasta. Stopin pääasiallinen tarkoitus oli ilmeisesti vaihtaa kuitenkin bussi sellaiseen, jolla vyöhykkeellä sai liikkua ja matka jatkuikin tällaisella punaisella menopelillä ~30min paussin jälkeen.
Seuraava pysäkki olikin sitten Dorasanin juna-asema, joka on viimeinen juna-asema Etelä-Korean puolella ennen Pohjois-Koreaa. Asema ei ole käytössä ja sen merkitys onkin enemmän symbolinen. Kyseistä steissiä puunattiin vastaavalla innokkuudella kuin Tiananmenin aukiota konsanaan ja lattialta olisi käytännössä voinut syödä. Täälläkin puhuttiin jatkuvasti Koreoiden yhdistymisestä, mutta pieni epäilys alkoi hiipimään mieleen väkisinkin, että noinkohan nämä haluaisivat kontolleen super-köyhää Pohjois-Koreaa... taitaapa kuitenkin pääasiallisena motivaationa olla junayhteys manner-Aasiaan (eli raha). Piti täältäkin kuitekin muistoksi ostaa "junalippu Pohjois-Koreaan". Mari sai hillittyä adminin, joka meinasi napata mukaansa täysin hyödyttömän ja ylihintaisen DMZ-lippiksen samalla, kun selitti suu vaahdossa jotain aliverkoista.
Tämän jälkeen poikettiin näköalatornilla kukkulan päällä, josta näki Pohjois-Korean puolelle. Valitettavasti kiikaritasanne oli "syystä jota teille ei voi kertoa" kiinni ja jouduimmekin tyytymään siihen, mitä paljaalla silmällä näki. Parhaiten tuosta jäi mieleen "kenties miehinen" vääntö siitä, että kummalla on pitempi lipputanko ja isompi lippu. Kartsalle tuli ihan padovalainen torninrakennuskisa mieleen. Pakko kyllä myöntää, että Pohjois-Korean lippu oli melko vakuuttava (Etelä-Korea oli luovuttanut, koska oli niin lapsellista touhua) ja siitä pystyi lähes erottamaan värit paljaalla silmällä. Tästä matka jatkuikin sitten retken kenties kiinnostavimpaan osuuteen - höykkäystunneliin!
Ennenkuin pääsimme yrittämään salakavalaa hyökkäystä Pohjois-Koreaan, meidät istutettiin ihan inasen propagandistisen jenkkiläislähtöisen filmin äärelle, joka kertoi siitä kuinka DMZ:lla kasvaa kukkia ja linnut lirkuttaa (todellisuudessa sinne on kylvetty miinoja niin paljon, että linnunlaulu päättyy "ti-ti-BANG!"). Filmistä selvittyämme olikin aika tankata vesipullot, pistää keltaiset Puuha Pete -kypärät päähän ja aloittaa lasketuminen tunneliin. Alkupätkä tunnelista oli Etelä-Korealaisten rakentama kohtuu jyrkästi laskeutuva, mutta korkea ja mukavasti käppäiltävä. Pohjalle saavuttuamme tunneli muuttui sitten P-Korean malliseksi, eli käytännössä siellä sai keskivertolänkkäri kävelle kyyryssä (jopa Martsa!). Kyseistä kyykkimistä oli suuntaansa luokkaa 300-400m ja oli kyllä fyysisesti epämiellyttävä kokemus. Ei myöskään ihmetyttänyt, miksi selkävaivainen oppaamme ei laskeutunut tunneliin. Paluumatka ylämäkeen pisti suomalaisen mätisäkin myöskin puhaltamaan kiitettävästi ja yläpäässä odottanut lehmänhenkäys ei varsinaisesti auttanut. Tunnelista ei ikävä kyllä saanut ottaa kuvia.
DMZ:n osalta olikin sitten kaikki nähtynä ja bussin vaihdon jälkeen jäljellä oli enää matka takaisin Soulin keskustaan, jossa meidät vietiin puoliväksisin ametistitehtaan kiertueelle, eli yritettiin väkisin myydä jotain koruja. Emme kuitenkaan menneet halpaan ja poistuimme paikalta vähin äänin, kun se suinkin oli kohteliasta. Meidän yllätykseksemme retki päättyikin keskustaan (eli paluukyytiä hostellille ei herunut), joten mahdutimme päivään myös neitsytmatkamme Soulin metrossa.
Hostellilla otettiin pikastoppi ja kerrattiin nopsasti jengille, mitä DMZ:lla nähtiin. Tämän jälkeen käytiin haukkaamassa burgerit paikalliseen tyyliin ja tietenkin ruokajuomana hyvin ansaittu olut. Edellisenä iltana olimme lupailleet vähän hostellin rymysakille, että voisimme liittyä heidän seuraansa iltasella ja näinhän siinä sitten kävikin. Aloitimme hostellilla ja joskus puolenyön jälkeen lähdimme "ihan parille vaan". Hulivilit olivat viemässä meitä täyttä häkää johonkin yökerhoon ("tää o iha baari vaan"), mutta onnekkaasti Kartsalla ei ollut henkkareita mukanaan ja lähdimmekin sitten triona Royn kanssa etsimään vaihtoehtoista paikkaa, jossa 29v valkonaama saa olutta ilman henkkareita. Ilta (=yö) meni melko rauhallisissa merkeissä ja pienellä alkoholiannostuksella, mutta jatkui kuitenkin aamuviiteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti